Kalle Pahajoki

Unohdetaan vakuudet Kreikalta - keskitytään pelastamaan Eurooppa

Kreikan Suomelle antamat vakuudet ovat vastatuulessa Euroopassa. Olen samaa mieltä, kuin Eija-Riitta Korhola, on turha haukkua suomalaisia, jos me kerrankin yritämme saada etuoikeuksia Euroopassa. Valitettavasti etuoikeuksien kalastelun syy oli huono, ajankohta heikosti valittu, seuraukset huonosti arvioidut ja vakuuksien kattavuuskin kyseenalainen.

Kreikan vakuudet ovat demareille kunniallinen tapa saada sanoa, että he pitivät kiinni vaalilupauksistaan. Puheet ennen vaaleja oli muotoiltu niin, että kovin vähän oikeastaan tarvitaan, että voidaan sanoa ne saavutetun. Yksityistahojen vastuusta tulikin pankeille kannattava bisnes. Vaikka nyt saadut vakuudet olivat paremmat, kuin mitä juuri kukaan uskalsi toivoa, ovat ne silti niin pieni sivujuonne velkakriisin valtavirrassa, että olisiko kuitenkin parempi toimia kunniallisesti, ja antaa vakuuksien mennä?

Meillä on jo EKP:n kautta miljardien vastuut, EVM on hyväksytty ja tulee olemaan avoin piikki, IMF:nkin kautta tulee meille oma osansa jaettavasta taakasta. Lista on loputon, ja vastuut voivat potentiaalisesti kasvaa huimasti, jos isoja euromaita kaatuu kanveesiin. Markkinat eivät usko nykyiseen kriisinhoidon linjaan. Jos on päätetty pelata peliä, pelataan sitä sitten johdonmukaisesti.  Kun Urpilainen ja Katainen vakuuttavat yhä uskovansa, että eurokriisi todellisuudessa ratkeaa nyt valituin välinein, on heidän kannaltaan vastuutonta vetää mattoa pelastustoimien jalkojen alta.

Mielestäni peruslinjaus "me emme vie ongelmiamme Euroopan ratkaistavaksi" on järkevä tiettyyn pisteeseen. Nyt me olemme liittyneet kriisimaiden joukkooon hakemaan muilta euromailta (Kreikan kautta) satojen miljoonien tukia. Perussuomalaiset eivät esittäneet ratkaisua, jossa me liittyisimme saamapuolelle, entisestään pahentamaan kriisiä. Perussuomalaisten kriisinhoitokeinot olisivat keskittyneet kriisin syiden kimppuun hyökkäämiseen; hyvin samanlaisia kannanottoja kuulee (vasta) nyt lukuisilta asiantuntijoilta. 

Yhä useammat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että kriisi ei ratkea ilman osittaista velkajärjestelyä, eivätkä kriisimaat saa talouksiaan korjattua ilman rakenteellisia muutoksia euroon. Tietoa siitä, kuinka kriisi pitäisi hoitaa, on ollut koko ajan. Perussuomalaisilla oli poliittista rohkeutta sanoa se heti alusta. Nyt kuoroon ovat liittyneet asiantuntijat. Tällä hetkellä kriisinhoidon linjauksista päättävät kuitenkin ne, joille mahdollisimman laaja euroalue on kuin oma lapsi, jossa ei voida nähdä mitään huonoa.

Nykymuotoista rahaliittoa pidetään koossa kynsin hampain, eikä voida nähdä, että kaikki arvot, joiden päälle se rakennettiin, on heitetty romukoppaan. Tähän ei tarvitse suhtautua tunteella, ölähdellen kuten sonni laitumella populismista, avoimuudesta tai kansainvälisyydestä. On olemassa järkeviä kannanottoja euron rakenteellisista muutoksista, jotka sallisivat talouden toipumisen kriisimaissa.  Wall Street Journalin artikkelissaan Timo Soini itse otti kantaa Unionin puolesta.

Mutta unionin ja rahaliiton on rakennuttava terveelle pohjalle. Ei liittovaltiota voida pystyttää sen takia, että mikään muu ei enää auta. Vanhassa Euroopassa, jossa jokainen maa on suvereeni entiteetti, sen on rakennuttava keskinäiselle luottamukselle ja välien vähittäiselle syventämiselle. 

Toivoisin, että Urpilainen ja Katainen ryppyilisivät muille euromaille sen vuoksi, että vihdoin halutaan ottaa käyttöön järkevämmät keinot kriisin hoitamiseksi. Tässä tapauksessa voin kuitenkin antaa perussuomalaisen kunniasanan, että jos lakkaatte nolaamasta Suomea euroareenoilla ja annatte vakuuksien mennä, niin pidättäydyn täysin arvostelemasta tätä noloa sisäpoliittisesta pelistä johtuvaa harha-askelta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän jounisnellman kuva

El Economistan vakuusuutisen kommentit liikkuvat jo linjalla suomalaisten kusipäinen mentaliteetti - ryyppääminen - Nokian konkurssi. Ei tuo tietenkään mikään gallup ole, mutta kyllä se jostain kertoo.

http://www.eleconomista.es/economia/noticias/3322512/08/11/Finlandia-no-...

EU lienee joidenkin puheiden perusteella euroopan historian suurin rauhan aate, mitä pidemmälle sitä viedään sen riitaisimmiksi EU-valtioiden välit muuttuvat ja ärtyisemmiksi kansalaiset näyttävät tulevan.

The Economist on sen sijaan lähes Perussuomalaisilla linjoilla: http://www.economist.com/node/21524378 . Näin ne näkökulmat vaihtelevat ;-)

Käyttäjän susijumala kuva

Olipas paljon tuttuja linkkejä. :) Tuosta euroalueen kahtiajaosta piti hakea oma merkintä ja se löytyikin melko myrskyvaroittavasta kirjoituksesta, "Eurooppa uppoaa kiven lailla":

http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/80767-eurooppa-uppoaa-kiven-l...

Olen lisäksi ehtinyt jo pohtimaan Saksan mahdollista lähtöä euroalueesta. Tunnelma on liian riitainen ja Saksalle hyvin tukala. Riitaisuus on levinnyt jo meidän hallitusohjelman mukaisiin vakuuksiin.

P.S. tuo linkkaamani kirjoitus tullee uskomattoman ajankohtaiseksi sen kappaleesta: "Italia ja sen pankit". Tunnelma synkistyy sillä rintamalla, luottolaman merkit ovat lisääntyneet siellä päin todella vahvasti.

Onko tässä enää mitään pelastettavaa?

Antaa mennä vaan,
kun ei saatu aikaan sotaakaan...

Jännitystä elämässä pitää olla,
sanovat turvallisuushakuiset suomalaiset.

Niin, ja jos takuuriskit poistetaan budjetista,
niin oma talous sitten mallikuntoon EU:sta putoamisen varalle,
eli
saman verran leikkauksia lisää valtion kustannuksiin!
Yli 10 prosentin nousu kahdessa vuodessa lama-aikana on ihan hirveää!
Pikakatselulla näkee, että verotulot ja työttömyyden aleneminen
on nyt jo arvioitu yläkanttiin,
lisätalousarvioiden jälkeen tällekin vuodelle.

Käyttäjän kallepahajoki kuva

Sieltä sen bongasin ja sen jälkeen olen sitä edelleen levittänyt. Kun oman tietämyksen rajat tulevat jatkuvasti vastaan, niin on kyllä hyvä että joku kirjoittelee tänne faktat pureskeltuna. Voin sitten levittää väkevää todistusta uusille veljille ja siskoille.

Haaveena olisi ehtiä joskus istua alas niin moneksi tuntia, että pystyisi kartottamaan nykytilanteen tuon taloussanomien Suomen mahdollisia vastuita koskevan artikkelin osalta ja pohdiskella vielä mahdollisia jatkoskenaarioita. Sinulla tuntuu olevan sen verran enemmän faktoja päässä, että idean saa vapaasti varastaa, jos on tekemisen puutetta.

Ihmiset pitäisi saada näkemään suuri kuvio sen Jutan 400 miljoonan vakuuksien sijasta.

Käyttäjän susijumala kuva

Tässä tonkimisprojektissa ei tarvita muuta kuin avointa mieltä, rutkasti lähteitä - joista osa on toki valitettavasti maksullisia ja siksi turha linkata - ja rutosti aikaa.

Koko kuvion avaamisessa kannattaa hyödyntää Mari Kiviniemen (kesk.) pienehköä linjantarkistusta. Eiköhän siitä selviä, ettei kaikki ole ihan kohdillaan?

Käyttäjän jukkakorhonen kuva

Asiallinen kirjoitus siitä kuinka tilanne voidaan ja ehkä myös kannattaisi ratkaista pelkän teknisen taloudenpidon näkökannalta, mutta se unohtaa tarinan toisen puolen: on annettu lupaus ennen vaaleja ja ihmiset ovat äänestäneet sen mukaisesti. Jos hallitus kääntää takkinsa nyt, niin kyseessä on petos.

Ainakaan kahdesta seuraavasta syystä hallituksen on pidettävä lupauksistaan kiinni. Tosin jälkimmäisestä hallitus ei voisi vähempää välittää.

1. Demarit lupasivat vaaleissa vaatia vakuuksia. Tämä on siirtynyt koko hallituksen ääneen lausutukseksi politiikaksi. Hallitus on niin selvästi sitoutunut tähän - viimeksi eilen Kataisen suulla - että ilman oppositionkin painetta hallituksen on pidettävä omista lupauksistaan kiinni. Kukaan ei voi niin räikeästi syödä omaa sanaansa.

Kaikki tämä juontaa tietysti juurensa persuista, ja tämä on se suuri voima kaiken takana. Jos hallitus luopuisi vakuusvaateista, persujen kannatus nousisi uusiin korkeuksiin, ja samalla Kok ja Sdp menisivät alaspäin. Tämän hallituspuolueet haluavat estää viimeiseen asti.

2. Monelle äänestäjälle on ollut suorastaan terapeuttinen kokemus huomata, että edes joskus löytyy poliitikko ja puolue, joka pitää lupauksensa eikä myy sieluaan ensimmäisen audin takapenkin tullessa tarjolle. Väitän, että Soinin ryhdikäs kieltäytyminen hallituspaikasta on vähentänyt pieneltä osaltaan jopa ihmisten henkistä tuskaa.
Kerrankin äänestäjän äänellä on väliä! Kerrankin äänestäjää ei vedätetä! Kerrankin suoraselkäisyyttä poliitikoilta! K-E-R-R-A-N-K-I-N!

Tuo toivo poliittisesta suoraselkäisyydestä elää pieneltä osin myös nykyisen hallituksen hartioilla, pakottihan persut hallituksen osittain seuraamaan omia teesejään. Ja monet hallituspuolueiden äänestäjistäkin ovat nauttineet tästä Soinin aloittamasta suoraselkäisyydestä. Tunne on elähdyttävä poliittisesta suuntautumisesta huolimatta.

Nyt jos tuo ihmisten lähes ennen kokematon poliittinen suoraselkäisyys yksinkertaisesti heitettäisiin roskiin, olisi sillä veret seisauttava vaikutus monen äänestäjän sieluun. Sellainen petos olisi monelle äänestäjälle suorastaan tuuperruttava tämän lähes ennen kokemattoman suoraselkäisyyden jälkeen. Sellaisella petoksella olisi seurauksensa.

Käyttäjän jussijaakkola kuva

JK: "Demarit lupasivat vaaleissa vaatia vakuuksia. Tämä on siirtynyt koko hallituksen ääneen lausutukseksi politiikaksi."

Tämä asia ei sovi yhteen sen kanssa, että Porttugalilta ei vaadittu vakuuksia. Ja Portugalin tukemisen päätti nykyinen eduskunta ja tämän päätöksen pohjalta nykyinen hallitus muodostui.

Kyllä Soinille olisi Audin takapenkki kelvannut. Se oli perussuomalaisten eduskuntaryhmä, joka laittoi Soinin ojennukseen, ja pysymään vaalilupausten takana. Katkeria kyyneliä Soini vuodatti antaessaan lausuntoa, jossa kieltäytyi hallituspaikasta. Karvas oli kalkki.

Hatunnosto perussuomalaisten eduskuntaryhmälle.

Käyttäjän jaripetri kuva

Tämä oli hyvä ja asiallinen kirjoitus. Jotain tarttis tehdä, mutta se, että antaa mennä ja laittaa silmät kiinni ei ole järkevää.

Käyttäjän susijumala kuva

Valitaan sitten mitä tahansa niin ei tässä kovin hyvin käy. Nyt kädenvääntö keskittyy eniten siihen, mistä aiheutuu pienimmät vauriot.

Luojan kiitos kukaan ei ole esittänyt tällaista.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva

"Toivoisin, että Urpilainen ja Katainen ryppyilisivät muille euromaille sen vuoksi, että vihdoin halutaan ottaa käyttöön järkevämmät keinot kriisin hoitamiseksi."

Mielestäni nyt ei olla ottamassa järkevämpiä keinoja käyttöön.

Järkevämpi keino olisi, että Kreikalle velkaa antaneiden pankkien kotimaat pääomittaisivat nämä pankit samalla kun Kreikan lainat järjestettäisiin uudelleen - näinhän Soinikin on vaatinut. Uudelleen järjestely tarkoittaa tietysti osittaista lainojen anteeksi antamista.

Käyttäjän Harrir kuva

"...että olisiko kuitenkin parempi toimia kunniallisesti, ja antaa vakuuksien mennä?"

Onko se kunniatonta, että vaalitaan suomalaisten etua ja pidetään kiinni vaalilupauksista?

"Tässä tapauksessa voin kuitenkin antaa perussuomalaisen kunniasanan, että jos lakkaatte nolaamasta Suomea euroareenoilla ja annatte vakuuksien mennä, niin pidättäydyn täysin arvostelemasta tätä noloa sisäpoliittisesta pelistä johtuvaa harha-askelta."

Miljoonille äänestäjille ei ole mitään väliä sillä, mitä sinä arvostelet tai et. Perussuomalaisen kunniasana ei ole suomalaisen kunniasana.

Käyttäjän kallepahajoki kuva

"Onko se kunniatonta, että vaalitaan suomalaisten etua ja pidetään kiinni vaalilupauksista?"

On se, jos samalla tämä solidaarisuutta kuuluttava puolue pistää Kreikan kansalaiset sellaiseen kyykkyyn että sieltä ei nousta. On se, jos itse ollaan lähdetty tälle tielle, joka on sorvannut euromaat yhä syvemmälle suohon ja tehnyt eurokansalaisista koko paskan maksajia, ja sitten sen sijaan että yritettäisiin tunkata hammastikulla euroaluetta ulos suosta, ruvetaankin pomppimaan sitä vielä hieman syvemmälle suohon.

Kunniallista olisi myöntää virheensä ja pyrkiä korjaamaan niitä. Esimerkiksi romuttamalla nykyinen kriisinhoidon linja. Tai sitten tehtäisiin niin kuin Ruotsi: sanotaan suoraan, että emme osallistu näihin talkoisiin. Tai viimeisenä vaihtoehtona: kun ollaan tähän leikkiin lähdetty, niin sitten pelataan leikki loppuun.

"Miljoonille äänestäjille ei ole mitään väliä sillä, mitä sinä arvostelet tai et. Perussuomalaisen kunniasana ei ole suomalaisen kunniasana."

Niin, minä puhuin vain itseni puolesta. Luulen silti, että monet äänestäjät tuntevat vielä itsensä vedetyksi höplästä riippumatta tämän näytelmän lopputuloksesta.

Erityisen vastenmielisenä pidän sitä, että tehdään tälläisiä naurettavia kommervenkkejä ja sitten itketään, että populistiset puolueet pakottavat hoitamaan asiat huonosti. Jos ei valehtele, ei tarvitse muistaa mitä on valehdellut. Jos sanoo selkeästi aikeensa ja elää sen mukaan, ei tarvitse sotkea sisäpoliittista peliä kriisin hoitoon kriittisessä tilanteessa, että saataisiin äänestäjiä sumutettua. Jos oltaisiin valittu ne kriisinhoidon linjat, jotka ratkaisevat ongelman, ei tarvitsisi itkeä että markkinat ovat ilkeät.

Tämä sekoilu pohjimmiltaan vain osoittaa yhä selkeämmin, miten moraalivapaassa tilassa ja holtittomissa käsissä koko kriisinhoito on. Nyt olisi perussuomalaisten hyvä aika ottaa kulho popkornia ja ruveta huutelemaan "mitäs minä sanoin". Kaikesta huolimatta en osaa tälläistä asennetta ottaa.

Käyttäjän Harrir kuva

On yhä ilmeisempää, että Kreikan kannalta ihannetila on päästää maa velkasaneeraukseen. Silloin pääosa lainoja kaatuisi Saksan ja Ranskan pankeille, ja ongelmat Merkelille ja Sarkozylle sekä heidän alamaisilleen veronmaksajille. Kreikka puolestaan aloittaisi ainakin puolityhjältä pöydältä. Suomen vakuusvaatimuksia saatetaan käyttää tekosyynä tämän tavoitteen toteuttamiseen.

On väitetty mediassa, että Suomi vakuusvaatimuksineen uhkaa nyt kaataa koko mmailmantalouden. Jos se on niin heikoissa kantimissa, että pieni Suomi pystyy sen tekemään, niin se kaatuisi myös mistä muusta tahansa syystä.

Käyttäjän arialsio kuva

"että olisiko kuitenkin parempi toimia kunniallisesti, ja antaa vakuuksien mennä?"

Että olisi!

Hyvä avaus ja asiaa. Kiitos!

Käyttäjän eduskunta kuva

Kreikka itse huijasi itsensä liittoon, johon sillä rehellisesti ei ole ollut mahdollisuuksia liittyä. Siksi huijaria ei pidä missään tapauksessa palkita enempää huijauksestaan.

Jos Eurooppa halutaan pelastaa, niin euro pitää heittää kokonaan romukoppaan ja EU lakkauttaa.

Käyttäjän jussijaakkola kuva

Tästä olen hieman eri mieltä. Jos eurooppa halutaan pelastaa, niin nykyinen europarlamentti pitöisi repiä maan tasalle Karthagon tapaan. Raunioiden päälle pitää luoda liittovaltion perustuslaki, jonka pohjalta jokaiselta jäsenvaltiolta viedään kaikki valta - myös Saksalta ja Ranskalta. Jos tuota ei haluta tehdä, niiin sitten vaihtoehtona on vain euron lakkauttaminen ja EU:n palauttaminen talousliitoksi, jossa hallintorakenteitakin pitää laittaa uusiksi kovalla kädellä.

Käyttäjän petrikivikangas kuva

EU on epäonnistunut projekti, joka pitää tappaa ennen kuin se aiheuttaa enemmän tuhoa. Suomen valtion tehtävä on keskittyä suomalaisten asioiden ajamiseen, ja nyt on tullut selväksi, että EU:n etu ei ole Suomen etu. Itseasiassa suurinta osaa EU-maista ei vähääkään kiinnosta Suomen kohtalo, ja meidät onkin kylmästi vain alistettu EU:n maksajaksi.

Nyt on aika viheltää peli poikki ja erota rahaliitosta. Mikäli EU:n suuntaa ei saada muutettua, voidaan erota myös EU:sta. Suomen tulisi Euroopan sijaan keskittyä Aasiaan. Kiinassa ja Intiassa on paljon enemmän potentiaalia kuin uppoavassa Euroopassa.

Käyttäjän koskela kuva

Toivoa suomalaisilla on. On hyvin helpottavaa kun mm. Perussuomalaisten nuoret miehet todella ovat perehtyneet nykymenon syihin ja kykenevät asialliseen keskusteluun. Argumentointi on asiallista, vuorovaikutteista ja rakentavaa. Timo Soinin linja tulee kyllä hyvinkin nopeasti saamaan eurooppalaistakin kannatusta. Nämä nuoret em. miehet ovat Suomen tuki senkin jäkeen, kun EU'n rysäys tullee tapahtumaan.

Tarkoitan nyt miehiä, Kalle Pahajoki, Henri Myllyniemi, Petri Kivikangas... jotka näiden viimeisten ketjujen ja blokien tekijöinä ja kommentoijina nousevat päätään pidemmäksi normaalia nettiörvellystä, johon myönnän itsekin välillä turhautuneena maallikkoseniorina sortuvani.

Kiitos 'pojat'!

Käyttäjän helihamalainen kuva

Kun on selvinnyt että 80% ei saa vakuutta (Itävalta paljasti), onko lopulla 20%:llakaan enää merkitystä tässä konkurssissa. Pelataan nyt sitten koko rahalla. Todennäköisesti urea-euro [juˈriːə-ˈjʊərəʊ] jää pajatsoon ja EU:n virallinen valvoja kiittää kaikkia osallistujia anteliaasta mielestä.

Jos tappioita ei maksateta kellään niin mikäs siinä on ollessa. Totuus on vain, että vyötä joudutaan kiristämään jopa niin paljon, että yhteiskuntamme kestokyky on äärirajoillaan.

Edit:

Ja kappas kappas, Saksankin ministeri on vaatimassa oikein kultavakuuksia

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201...

Ja tässä hyvää pohdintaa vakuuksista

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/08/23/kreikka-vakuudet--pa...

Käyttäjän allabergh kuva

Ystävät hyvät! Tutustukaa tämän päivän kantaani samaan asiaan uusisuomi-blogissani!
Blogikirjoitukseni on nimeltään "EU:n korkkokiskonnan operaatio". Tilanne on vakava ja tulee muuttumaan erittäin nopeasti, olemme todellisten ongelmien edessä, että mieleeni tulevat mieheni sanat: "Montako kuukautta tämä hallitus pysyy pystyssä?"
Timo Soini on oikeassa: nyky muodon ja sisällön EU:lla ei ole tulevaisuutta. Itse lisään: "Valheelle rakennettu ja kansainvälisen mafian intressien ajamiselle takoitettu EU ei palvele suomalaisten tarpeita ja oikeuksia. Erikoisesti vaarallinen askel oli omasta markasta luopuminen. Snellmannin kultamarkasta, maailman vahvimmasta valuutasta luopuminen on iso historiaallinen virhe itsenäiselle Suomelle."
Alla Bergh Keravalta
allabergh

Käyttäjän jounisnellman kuva

Ranskan ja Saksan valtionvarainministerit kokoustavat parhaillaan Pariisissa, mutta kiireellisin asia on kuulemma EU:n kattava transaktiovero. Ehkä joku on joskus todella kiivennyt puuhun perse edellä : D

http://www.lesechos.fr/economie-politique/monde/actu/0201584655399-zone-...

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja