Jotain mätää valtionsyyttäjänvirastossa
Valtakunnansyyttäjät Mika Illman ja Jorma Kalske hykertelenevät mielissään viime aikojen tapahtumien johdosta. Paitsi että herrat Illman ja Kalske ovat profiloituneet poliisien virkarikosten peittelyyn, he ovat nähneet paljon vaivaa sananvapauden rajoittamiseksi tietoverkossa. Vihreiden ja sosialidemokraattien alhainen kampanja paitsi perussuomalaisia, myös länsimaista sananvapautta vastaan onkin siis omiaan sykähdyttämään näitä asemaansa oman agendansa edistämiseen käyttäviä sydämiä.
Illmanin ja Kalskeen asettamalle haaskalle on viimeisimpänä hyökännyt lakiprofessori Jyrki Virolainen. Vaikka professorina Jyrki tietää, että Jussi Halla-ahoa ei ole tuomittu vihakirjoittelusta, esittää Virolainen seuraavan väitteen:
[Halla-aho on] vastustanut tiettyä uskonliikettä niin kiihkeästi ja kärjekkäästi, että hänet on tuomittu teosta rangaistukseen
Paitsi, että Jussia ei ole tuomittu (käsittely on edelleen kesken), ei Jussin kritiikki kohdistunut uskonliikkeeseen sinänsä, vaan arvoisan valtakunannsyyttäjä Illmanin toimintaan. Kun kirjoituksestaan syytteeseen joutunut Halla-aho tuo esille Illmanilta samanlaista virka-aseman hyödyntämistä ystäviensä eduksi, kuin Uudesta Suomesta hiljattain sensuroitu Niskasaari, hiipii väistämättä mieleen ajatus: uskaltaako Suomessa edes arvostella valtionsyyttäjänvirastoa?
Niskasaaren tapauksessa valtakunnansyyttäjänvirasto peittelee poliisin väärinkäytöksiä ja Halla-ahon esimerkissä Illman kelpuutti käsittelemässään rikosasiassa asianomistajiksi ja jättiläiskorvausten saajiksi vain syyttäjäkavereitaan ja kansanedustajia.
Typerämpikin ymmärtää, että Halla-ahon kirjoituksessa kansalliset, ehkä suorastaan geneettiset erityispiirteet rinnastetaan sen kyseenalaistamiseksi, että kansanryhmiin kohdistuvanvihapuheen tuomittavuudessa on raju kaksoisstandardi. James Hirvisaari esitti erinomaisesti vastaavia vertailukohtia tuoreessa kirjoituksessaan. Tästä eivät Jussia voinut tuomita edes Jugnerin hengenheimolaiset.
Halla-ahon syyte, jota nyt käsitellään korkeimmassa oikeudessa, tulikin uskonrauhan rikkomisesta, eli kansanomaisemmin jumalanpilkasta. Halla-aho esitti korvakuulota arvioituna hyvinkin loukkaavan lauseen, joka toteaa, että jos Muhammedin tiedetään naineen 7-vuotias tyttö ja laittaneen avioliiton täytäntöön tytön ollessa 9-vuotias, ja Islamin uskonto pitää pyhinä ja Allahin tahdon mukaisina sellaisia tekoja, joista suomessa tuomitaan vankilaan, niin se tekee tuosta uskonnosta ja jumalasta tietynlaisen.
Käytännössä vastaavanlaisia päättelyitä saa kuitenkin esittää esimerkiksi kristinuskosta niin paljon, kuin sielu sietää, ilman että Illman olisi erityisen kiinnostunut. Kukapa meistä ei olisi kuullut väitettä, siitä, että kristinusko on kannibalismiusko, koska öylätti ja viini ovat kirjaimellisesti jeesuksen veri ja ruumis. Ja totta mooses, kyllähän se näin on. En minä voi siitä loukkaantua, että joku tekee loogisesti pitävän johtopäätöksen.
Kristinuskoa saa siis syyttää kannibalistiseksi uskonnoksi, vaikka kannibalismi harvemmin liittyy kristilliseen toimintaan. Sen sijaan islamilaisissa maissa tilapäiset lapsivaimot, siis käytännössä lapsiseksiturismi, on ongelma ja sen oikeutuksena käytetään Verkkouutisten mukaan nimen omaan Muhammedin lapsivaimoa. Silti islamin liittäminen pedofiliaan toi Halla-aholle syytteet.
En väitä että islam olisi pedofiliauskonto sen enempää kuin katolilaisuus, mutta on silti tosiasia, että vain toinen näistä uskonnoista pitää pyhänä täysi-ikäisen miehen avioliittoa lapsen kanssa. Suomen maltillinenkin islam välttää irtisanoutumista alaikäisiin sekaantumisesta, vaikka katolilainen kirkkokin on sen tehnyt. Entinen imaamimme pitää 14- ja jopa 13-vuotiaita valmiina naimisiin.
Illman haistoi tilaisuutensa tulleen ja iski Halla-ahon kimppuun syyttein, joiden tarkoituksena oli vaientaa ensi sijassa kritiikki itseään, ja toissijassa Islamin ristiriitaisia näkemyksiä kohtaan. Ajankohdaksi oli ajoitettu epäilemättä tarkoituksella juuri eurovaalien alusaika.
Epäilen että Illman löytääkin hengenheimolaisen Mikael Jugnerissa ja Ville Niinistössä, jotka pyrkivät häikäilemättä hyväksikäyttämään Norjan tragediaa. Jugnerilla onkin kieltämättä paljon tekemistä huomion kääntämisessä pois siitä, että sosiaalidemokraatit tulevat pettämään kannattajansa kahdesti ennen kuin tämä vuosi on ohi.
Tähän saakka ongelma Halla-ahon syytteissä on ollut, kuinka antaa langettava tuomio tapauksessa, jossa sitä ei voida mitenkään järkiperustein antaa. Hovioikeus antoi pakkoraossa niin lievan tuomion kuin käytännössä voi antaa. Lieneekö Jugnerin, Tuomiojan ja kumppaneiden tavoite luoda sellainen ilmapiiri, jossa Halla-ahon oikeusmurha saadaan myytyä kansalle?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Bingo! Mutta demarit ratsastaa (en kerro millä tapahtumalla pohjoismaissa) ja painostaa... Halonen esim. eilen...
No joo, mutta Halonen vakiintuneen tavan mukaan luovutti jäsenkirjansa tultuaan valituksi presidentiksi.
Pakko kommentoida, vaikka piti mennä nukkumaan.
Illman ja Kalske ovat virkamiehiä, jotka eivät suvaitse kritiikkiä, eivätkä varsinkaan ilkkumista heidän pönöttämisestään.
Mikä tuo Virolaisen heppu oikein on? Kai hänen pitäisi tietää sanatarkasti mistä tässä asiassa on kyse.
Satuitko katsomaan ykköseltä tämäniltaisen elokuvan Verokarhulle kampoihin? Siinä kuvattiin juuri samanlainen juttu, jossa joku viranomainen voi ja saa tehdä kiusaa ja aivan aiheettomasti jollekin ihmiselle virkansa antamalla auktoriteetilla, vaikka mitään perusteita ei ollut vuosikausia jatkuneeseen höykyttämiseen.
Minua ällöttää nuo pikkunilkit, jotka ihan vaan piruuttaan ja matalamielisyyttään kiusaavat ihmisiä.
Tarkoittaako Halla-ahon tasapuolinen kohtelu pelkästään hänen ylistämistään?
Siltä arvoisan blogistin kirjoitusten valossa ainakin vaikuttaa.
Ei tietenkään, vaan tasapuolinen kohtelu tarkoittaa asiallista argumentointia. Jos olet eri mieltä Halla-ahon kanssa, niin voit vapaasti koettaa perustella kantasi paremmin kuin hän omansa. Jos olet sitä mieltä, että islam ei ole pedofiliauskonto, niin oikea tapa argumentoida on selittää, miksi yhdeksänvuotiaaseen tyttöön yhtyminen ei ole pedofiliaa tai etsiä riittävä määrä sellaisia uskottavia historiallisia lähteitä, joiden mukaan koko asiaa ei koskaan tapahtunutkaan. Kolmas tapa tietysti olisi todistaa, että muslimit eivät pidä profeetta Muhammadin toimintaa pyhänä ja aina oikeana, mutta sen veikkaisin olevan se kaikista vaikein tie. Täysin väärä tapa sen sijaan on huutaa "Jumalanpilkkaa!" ja tehdä rikosilmoitus poliisille.
Kalle.
Tuosta artikkelista tosiaan paistaa viha. Kun tuota Virolaisen kirjoitusta luin, niin en voinut olla ihmettelemättä ensinnäkin sitä, miten vähällä älyllä oikeuslaitos toimii ja sitä, miten prosessioikeuden emeritusprofessorikaan ei muka tajunnut mistä Halla-ahon kirjoitus kertoo. Kyllä hän sitä blogissaan käsitteli, eli Halla-ahon mainitsemaa kaksoisstandardia, joka Suomessa näyttää olevan käytössä, mutta hän ei tuntunut hyväksyvän Halla-ahon perusteluita, VAIKKA se oli jo siinä Muutama täky Illmanin Mikalle-kirjoituksessa selitetty.
Mahtaa muutamia ottaa raskaasti ohimoon Halla-ahon nykyinen asema, josta häntä tosin kovasti ollaan pois kampeamassa.
Kalle.
Tässä tuo mainitsemani leffa. Kantsii katsoa millainen valta joillain virkamiehillä on. Vaikka tuo kuvaakin Uutta-Seelantia, niin se voisi yhtä hyvin kuvata Suomea.
Enni empä tiedä nyt tuota onko valtakunnan syytäjä joku pikkunilkki mutta kun seurasin tuota oikeuden käyntiä niin ilmanniin liitettiin usein jäsenyys demlassa eli demokraatisissa lakimiehissä.Kukin saa tietysi kuulua mihin järjestöön haluaa mutta tässä on halla-ahon kysymyksessä tuli mieleen miten tuo järjöstö oikein vaikutti tuohon oikeudenkäyntiin.
Noita kuvioita on tämän näppiksen takaa vaikea hahmottaa. Ei ole suhteita mihinkään päin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos sinulla on kaveri jossain ja haluat vaikka vähän isommalle portaalle, niin toki tämä kaveri auttaa jos...
Ikävä kyllä Suomi ei ole demokraattinen maa. Tämä on korruptoitunut hyväveli-järjestelmä, jossa jokainen tekee mitä pitää saadakseen pitää asemansa, tai parantaakseen sitä.
En tiedä oletko kuullut tämä, mutta tässä olisi suoraa puhetta:
Erittäin hyvä analyysi Aurejärveltä. Itsellänikin on kokemuksia kyykytyksestä: http://www.kho.fi/paatokset/45702.htm Suomessa avioliitto määrittää henkilön passin sukupuolen. Naurettavaa ja rikos ihmisyyttä vastaan. Mutta ei demlanpaskiaisia tällaiset vääryydet haittaa.
Tämä kirjoitus osoittaa ansioitunutta kansalaisrohkeutta. Virkamiehen arvostelu Suomessa on viharikos! He ovat Suomen Mohammed jota ei kertakaikkiaan saa arvostella. Nyt vain kyse on siitä oletko riittävän mitätön, ettei kosto maksa vaivaa. Pitääpä seurata häviääkö kirjoituksesi.
Kerrot että lapsivaimot ovat ongelma islamin maissa, mutta linkkaamasi juttu kertoo maasta jossa alle 18 vuotiaan naimisesta joutuu tuomiolle. Vaikka Egyptissä on tuota ilmiötä, lähinnä köyhyydestä johtuen, niin yleistyksesi on aika kova, varsinkin kun linkkisi ei sitä edes tue.
Saudit onkin saudeja ja köyhyys on kova, seuraukset mukaisia
Yksi kysymys
Missä kohtaa Koraania kerrotaan tämä asia:
"vain toinen näistä uskonnoista pitää pyhänä täysi-ikäisen miehen avioliittoa lapsen kanssa."
Toisenkin voisi kysyä että missä kohtaa Raamattu tuon tuomitsee syntisenä?
No eipä silti molemmat ovat tarinakirjoja tai paremminkin sen ajan lakikirjoja, joiden avulla haluttiin hallita kansaa.
Ihmiset käyttävät aika usein uskontoa omien halujensa ja mielipiteiden perusteluina, kuten homokeskustelussa on nähty, homothan aina tuomitaan Raamatulla perustellen.
Sillä onko mitään muuta validia argumenttia homoja vastaan todella esitetty kuin se mitä on Raamatulla perusteltu?
Tässä eräs lähde jossa selitetään islamin suhdetta pedofiliaan.
http://wikiislam.net/wiki/Islam_and_Pedophilia
"One of the most disturbing things about Islam is that it does not categorically condemn pedophilia. Indeed, it cannot, for to do so would draw attention to the pedophilia of Muhammad, the founder of Islam. Many Muslims cannot condemn pedophilia even if they would like to, for they would have to abandon Islam. Muslims tacitly approve of pedophilia, even if they are embarrassed to say so. So mesmerized are Muslims by the example of Muhammad's pedophilia that they are unable to categorically denounce pedophilia or feel shame. It is prevalent in many Muslim countries disguised as child marriage."
Koraanissa ei sanota, mutta KÄSITTÄÄKSENI Muhammedin elämäkertaa käsittelevässä kirjallisuudessa tai muissa kommentaareissa sanotaan, että Muhammed on täydellinen ja että hän on esimerkki muslimeille.
Juha. Saudi-Arabiako köyhä?
"Talous
Maassa on 20 prosenttia maailman tunnetuista öljyvaroista[1]. Öljy tuo kolmanneksen bruttokansantulosta, 3/4 valtion tuloista ja 85 % viennistä. Öljy on tuonut maalle vaurautta ja Saudi-Arabia onkin pyrkinyt investoimaan vaihtoehtoiseen teollisuuteen siltä varalta, että öljyvarat loppuvat. Ghawar on Saudi-Arabian ja myös maailman suurin öljykenttä, jonka kunto vaikuttaa merkittävästi maailman öljyntuotantomäärään. Öljyntuotanto on täysin valtion Saudi Aramcon hallussa.[49][50]
Saudi-Arabialla on myös runsaasti muita luonnonvaroja: 4 % maailman kaasuvaroista, kultaa, rautaa, kuparia ja fosfaatteja.[4] Niiden hyödyntäminen on kuitenkin vähäistä.
Veden puutteesta huolimatta maa pyrki 1980-luvulla elintarvikeomavaraisuuteen ja maahan rakennettiin laajoja kastelujärjestelmiä. Vehnän tuotannon hinnaksi tulee kuitenkin noin neljä kertaa maailmanmarkkinahinta, joten valtio on leikannut tukiaisia ja kannustanut viljelijöitä siirtymään vihannesten kasvatukseen. Yleisimmät viljelykasvit ovat viljojen ohella taatelit ja vihannekset.[4][51]
Kansalaiset ovat päässeet nauttimaan öljytuloista. Kaikki saavat ilmaisen koulutuksen, terveydenhuollon ja nauttivat lukuisista muistakin etuisuuksista.[52] Köyhemmät voivat saada myös maapalstan ja lainan talon rakennukseen.[53]"
Kalle, erittäin hyvä ja viisaasti laadittu kirjoitus.
On mielenkiintoista nähdä, nouseeko tämä Poimintoihin.
Tuskinpa, liian objektiivinen kirjoitus Perussuomalaiselta. US vaatii asenteellisuutta Perussuomalaisilta, ennenkuin päästää heidän tekstinsä poimintoihin.
Valtakunnansyyttäjänvirasto on nykyään poliittinen laitos, samoin kuin kaikki muukin Suomessa. Oikeustoimijoiden politisoitumista ei kuitenkaan voi pitää hyvänä asiana. Tässä tilanteessa tarvitsisimme Perustuslakituomioistuimen, mutta yhtä lailla sekin voi muuttua poliittiseksi. Ihan varmasti esim. pakkoruotsittajat tekisivät kaikkensa, jotta tuomareista enin osa olisi "ruotsinmielisiä" ja jotta he löisivät ikiaikaisesti lukkoon Suomen kaksikielisyyden, vaikkei yhtään ruotsinkielistä enää eläisi.
Valtakunnasyyttäjä suojelee kaikkia virkamiehiä todeten heidän tehneen lainvastaiset päätöksensä harkintavaltansa puitteissa.Harkintavallan,jonka vain KALSKE on määritellyt.
Jyrki Virolainen ei arvioi Halla-ahon oikeusprosessia objektiivisesti. Hänellä on asenteellinen suhde Halla-ahoon, Virolainen ilmeisesti on "mokuttaja".
Hänen aseneteellisuus näkyy joissakin muissa kirjoituksissaan. Harmi, muuten tuntuu olevan pätevä äijä alallaan, mutta toisnaan subjektiivisuus häiritsee.
Juuri näin ovat asiat Suomessa, valtakunnansyyttäjät ovat tehneet
itsestään suoranaisesti pellejä, tällaisiin oikeustoimiin on mennyt
täydellinen uskottavuus.
"Kaksi kysymystä Helsingin hovioikeudelle.
Onko lapsiavioliitto arvo, mitä voidaan pitää pyhänä...?...
Onko lapsiavioliitto pedofiliaa...?..."
http://salvator.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50418-muutoin-pyhana-pidetty
Jos Korkein Oikeuskin päätyy pitämään yli 50-vuotiaan Muhammadin ja 9-vuotiaan Aishan suhdetta pyhänä, päästään kyllä mielenkiintoisiin spekulaatioihin, mikä muu Muhammadiin liittyvä ja hänen esimerkistään islamilaiseen elämäntapaan kuuluva asia on pyhää. Sitä tarkemmin ajatellessa on vaarana, että taatelit lipsahtavat väärään kurkkuun.
Suomessa ei virkamiehillä ole minkäänlaista vastuuta virheistä, jotka voivat olla todellä härskejäkin ja vaikeuttaa muiden ihmisten elämää.
Mika Illman ja Kalske ovat tässä pyramidissa todella koskemattomia.
"Harkintavallan puitteissa", tämä lauseke mahdollistaa virkamiehen täydellisen mielivallan hallintoalamaisia kohtaan.
Ei kuntien virkamiestenkään tarvitse noudattaa lakeja, koska minkäälaisia sanktioita ei ole.
Jungerilla, Tuomiojalla ja medialla yleensä, on nyt päämääränä ilmiselvästi luoda kansalle Halla-ahosta (ja persuista)mielikuva, että mies (ja persut) on todella paha. Ja kritiikkittömän ja todellisen perustehtävän laiminlyöneen median avustuksella se on helppoa.
Melkoista torjunta työtä H-a:n ja muiden häntä tukevian on nyt tehtävä. Mutta kyllä kai oikeamielisyys ja totuus voittaa. Halla-ahoa ei ole vielä asia-argumentein nujerrettu/ alasammuttu. Ja vaikeaa se onkin. Sen verran kestävää argumentointia H-a:lta tulee.
Ei Halla-Ahoa voida tuomita järkiperäisin argumentein, koska sellaisia ei ole olemassakaan. Mutta kyllä ne jotakin päältäpäin katsoen uskottavahkoja lavastuksia keksivät.
Pääasiahan on saada Perussuomalaiset demonisoitua. Ja tarkoitus pyhittää keinot.
Kalske on kunnostautunut myös populaarikulttuurin vihaamisessa, tosin valikoiden.
http://blogitus.net/steamheads/2011/08/03/sieg-heil-vai-killem-all/

Kommentoi 32 kommenttia