Pettävätkö demarit aina?
Tuore hallitusohjelma lytättiin tuoreeltaan porvarillisten ja yritysmaailmaa edustavien toimijoiden taholta. Pääministeri Katainen ei asiaa myöntänyt, mutta myös monet kokoomuksen edustajat katsoivat vasemmiston ja sosialidemokraattien saaneen liikaa ajatuksiaan suoraan hallitusohjelmaan. Sosialidemokraatit saivat myös ministerisalkkujaossa kahmittua painavia salkkuja enemmän, kuin oman osuutensa.
Kataisen vasemmistolaishallituksesta jaksettiin lehdistössä puhua vain hetki, jonka jälkeen uutisointi vaihtui vaivihkaa kertomaan meille, että:
- Tällä hallitusohjelmalla ei voida ehkä mennä koko neljää vuotta, jos eurokriisi kärjistyy
- Hallitusohjelmassa on vihjeitä siitä, että politiikkaa voidaan joutua muuttamaan olosuhteiden pakosta
Kaikkihan tiedämme, että eurokriisi kärjistyy. Onko nyt niin, että Kokoomus ja SDP ovat perussuomalaisten pelossa tehneet sopimuksen, jossa SDP saa hetken paistatella päivää hallitusneuvottelujen voittajana, jonka jälkeen hallituksen politiikkaa ruvetaan pikku hiljaa viemään porvarillisempaan suuntaan force majeure-ehtoon vedoten.
Ennustan, että tulemme vielä näkemään SDP:ltä tuplatakinkäännöksen: eurokriittisestä vasemmistopuolueesta tutulle paikalleen, liittovaltiokiimaiseksi vastuunkantaja-oikeistopuolueeksi.
Mikäli näin käy, niin kurssinmuutoksen porvarilliseen suuntaan toki toivotan tervetulleeksi. Sääliksi käy SDP:n äänestäjät. Hyvin pelattu, Jyrki Katainen.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
On hyvä, että hallitusohjelmaa voidaan tarkastella vuosittain, muuttuvien olosuhteiden mukaan.
SDP ei voi muuttaa kurssia kokonaan kokoomuksen suuntaan, sillä kuntavaalit on käytävä välissä. EU-kriittisyyden lisääntyessä kansan keskuudessa demarileiri tuskin syttyy liittovaltiokiimaan. "Ylimääräiset" menoleikkaukset ja veronkorotukset ovat kyllä hallituksen ja SDP:n edessä, mutta se on sitten ehkä enemmän tosiasioiden myöntämistä kuin takinkääntöä.
Olet Pahajoki väärässä.
Totaalisen väärässä.
Hallituksen vikisijä löytyy
näet sieltä, josta vähiten toivoisit sen löytyvän.
Ei toivomaltasi suunnalta, jonka avauksessasi tuot esille.

Kommentoi 4 kommenttia