Kalle Pahajoki

Opiskelijaperheiden taloudellisesta tukemisesta

Opiskelijaperheiden tukeminen ja synnytysiän nousu eivät ole millään tavalla uusia keskustelunaiheita politiikassa. BBC:n artikkeli ja persupaniikin kourissa pyristelevät facebookkaajat ovat kuitenkin vetäneet tästä aiheesta suoran linkin natsien eugeniikkapyrkimyksiin. Palaan tässä kirjoituksessa aiheeseen tarkastelemalla, millä tavoilla opiskelijaperheiden taloudellinen tukeminen ja synnytysiän nousu ovat olleet keskusteluissa aiempina vuosina.

Melko tuoreena kannanottona tilastokeskus on julkaissut ikärakenteen vääristymisestä huolestuneen artikkelin, joka jakaa perussuomalaisten huolen huoltosuhteen vääristymisestä ja eläkepommista. Myös esimerkiksi vihreiden Soininvaara on esittänyt hyvinkin Perussuomalaisten ohjelmaa myötäileviä näkemyksiä jo vuonna 2008.

Perussuomalaisilla opiskelijaperheiden tukeminen on ollut teemana jo vuoden 2007 vaaliohjelmassa, joten ei ole poissuljettua, että Perussuomalaiset ovat toimineet tässä Osmon innoittajana. Tietysti on mahdollista, että Osmo on perehtynyt samana vuonna Mannerheimin Lastensuojeluliiton julkaisemaan naisten syrjintää koskevan artikkelin, jossa se nostaa opiskelijaperheiden toimeentulon yhdeksi epäkohdista.


Lisäksi on tunnettu tosiseikka että hedelmöitys vaikeutuu ja riski erilaisiin komplikaatioihin ja keskenmenoon nousee synnyttäjän iän myötä. On siis selvää, että perussuomalaisten vaaliohjelmalle ei tarvitse etsiä rinnastuksen kohdetta Völkischer Beobachterista;  esimerkiksi oma lääkärisi, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Tilastokeskus sekä tietysti Vihreiden Osmo Soininvaara ovat perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla tässä asiassa. 

Tämä ei tietysti estä persupaniikin vallassa olevaa paremmistoa kailottamasta facebookissa, kuinka BBC:n mukaan Perussuomalaiset ovat natseja. Kertokaa minulle, mihin katoaa normaaleilta akateemisilta ihmisiltä kaikki lähdekritiikki ja kaupunkilaisjärki, kun keskustelunaiheeksi nousevat Perussuomalaiset?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Jari Eteläsaari

Syynä lienee yliopistomaailman etääntyminen todellisuudesta, ja näissä työskentelevien poliittisten toimijoiden oma poliittinen suuntaus.

Selkeästi on nähtävissä että yliopistomaailmassa, tiedotusvälineissä sekä kansalaisjärjestöissä työskentelevien polittiset näkemykset eroavat huomattavasti maan kansalaisten arvomaailmasta.

Mika. H

Naureskelimme eilen naapurin kanssa samaa BBC-juttua.

Erikoista on uutisoinnin taso nykyään, ei voi muuta sanoa!

Toimituksen poiminnat