*

Kalle Pahajoki

Eurosta eroamisen seuraukset

Roger Bootle julkaisi tulevaa kirjaa mainostaakseen The Telegraphissa hyvän artikkelin euroeron seurauksista ja ratkaisumalleista euron kriisiin. Bootle käsittelee asiaa euroalueen reunamaiden lähdön kannalta. Kovin paljon uutta Bootle ei kerro asioita seuranneelle, mutta tiiviistää hyvin keskustelua yhteen. Ajattelin tiivistää Bootlen pääkohdat, jotta saisimme omalla kielellämme asiantuntevaa ja monipuolista näkökulmaa myös suomalaisen kansalaiskeskustleun tueksi. 

Bootle katsoo, että monet maailmantaloutta vaivaavat asiat ovat tiivistyneet yhteen eurokriisissä, joka järistelee talousmaailman perustuksia. Miten eurokriisi hoidetaan ratkaisee, pääsemmekö takaisin talouskasvun tielle vai toistuuko meillä 1930-luvun suuri lama.Bootlen mielestä euroalueen ongelmien tausta on sekä taloudellinen (valtion- ja yksityinen velka joka uhkaa sitä rahoittaneen pankkisektorin vakautta) että taloustieteellinen (kulurakenteet ja hinnat). Euron uskoteltiin tuovan muassaan jäsenmaidensa yhtenäistymisen tuottavuuden, hintojen ja oikeastaan kaiken osalta, mutta euron muodostamisen jälkeenkin erot euroalueen ytimen ja reunan välillä ovat vain kasvaneet. Bootle arvioi tämän kilpailukykyeron ytimen ja reuna-alueiden välillä olevan 20-40%, josta seurauksena on kauppataseen epätasapaino, josta seurauksena on ollut kriisimaiden kansainvälinen velkaantuminen.

Bootle linjaa, että taloudelliset ja ekonomiset ongelmat ovat linkitetyt toisiinsa, joten palatakseen terveeseen tilaan, nämä maat tarvitsevat huomattavan leikkauksen maansa todelliseen kurssiin (Real Exchange Rate, RER) - eli maidensa hinta- ja kulutason suhteutettuna valuuttansa arvoon. 

Maille, jotka kärsivät sekä ylivelkaantuneisuudesta, että kilpailukyvyn puutteesta, lähtö eurosta ja sitä seuraava uuden valutan arvonlasku tarjoaa varteenotettavan ja jopa houkuttelevan ratkaisun. Jos tälläinen ero olisi onnistunut, se tukisi talouden elpymistä viennin kasvamisen kautta ilman kotimaan deflaatiosta seurannutta velkataakan kasvua suhteessa BKT:n.

Bootlen mukaan tämä devalvaatiosta seuraava korkeampi inflaatio laskisi todellista korkotasoa ja tukisi kulutusta. Lisäksi se antaisi tilaa harrastaa tarpeen vaatiessa setelirahoitusta (quantitative easing), joka voi myös tukea kotimaista kysyntää. Onnistuessaan tämä erosta seurannut kehitys voisi tukea euron reuna-alueen ongelmamaiden velkaantumisen ja BKT:n kehitysnäkymiä ja sitä kautta myös euroalueen ytimen vakautta.

Bootle katsoo, että taloustieteellisestä näkökulmasta optimaalinen muoto euroalueelle olisi pohjoinen euro, jonka muodostaisivat Saksan lisäksi Itävalta, Alankomaat, Luxemburg, Suomi ja Belgia.

Pohjoisessa eurossa kiinnostavimpana asiana Bootle näkee Ranskan roolin Saksan kumppanina ja liittolaisena, huolimatta Ranskan taloudellisesta suorityskyvystä, joka on viime aikoina muistuttanut enemmän reuna-alueen maita (tästä mielenkiintoista pohdintaa, jossa toisenlainen näkökulma). Ranskalla on vientialijäämää ja budjettialijäämän taso on Kreikan luokkaa ja lisäksi sillä on vahvat pankkisektorin ja taloudelliset siteet reuna-alueen kriisimaihin.

Näihin tekijöihin vedoten Bootle katsoo, että Ranskan kannattaisi pysyä ulkona pohjoisesta eurosta, ja pikemminkin toimia vetäjänä eteläiselle eurolle - jossa euroalue jaettaisiin karkeasti kahteen (eteläblokki olisi hieman isompi).  Tämä olisi kuitenkin täydellinen keikaus Ranskan sodanjälkeisessä politiikassa, joten Bootle ei näe tätä poliittisesti realistisena vaihtoehtona, vaikka ehdoton linjaus Saksankumppanuudesta voi olla Ranskalle kallis.

Arvioituaan vaihtoehtoja, Bootle kysyy, voidaanko euro hajottaa? Lakiteknisesti suurta estettä erolle eurosta pysyen samalla EU:n jäsenenä ei ole, eikä tämä vaatisi edes muiden maiden hyväksyntää. Suurempi ongelma on euroeron jälkeisen uuden valuutan asema, mutta sekin voidaan ratkaista. Bootle esittää linjaukset olettaen, että Kreikka on ensimmäinen eurosta eroaja, mutta näkee, että sama malli toimisi mille tahansa reuna-alueen eroajalle.

Bootlen mukaan periaatteena on, että mitä tahansa maan valuuttaa käsittelevää säätelee maan hallitus (Lex Monetae). Eurossa ongelma seuraa siitä, että se on paitsi kriisimaiden valuutta, myös yhteisvaluutta, jolloin on ongelmallista määrittää, milloin sopimuksia tulkitaan niin, että euro viittaa maan valuuttaan (jota siis voidaan säädellä maan omin laein) ja milloin yhteisvaluuttaan. 

Ratkaisuna tähän on, että suurin osa valtion velkakirjoista on annettu paikallisten lakien alla. Tällöin eurosta eroava hallitus voisi vaihtaa velkakirjat uuteen valuuttaan Lex Monetaen nojalla. Esimerkiksi Kreikan erotessa velat vaihdettaisiin uuteen drakmaan 1:1 suhteessa euron kanssa. Eron lähestyessä tarvittaisiin kontrolleja esimerkiksi rahan nostamisen suhteen valuuttapaon ja pankkisektorin romahtamisen estämiseksi.

Bootlen mukaan euroeron seurauksena uusi valuutta laskisi välttämättä arvossa, mikä palauttaisi maan vuosikymmenten saatossa heikentynytttä kilpailukykyä. Bootle arvioi, että eron positiiviset vaikutukset maan velan kasvuvauhtiin ja BKT:n tasapainottavat erosta aiheutuvan maksukyvyttömyyden vaikutuksia niin, että ero on pitkässä juoksussa kannattavampaa kuin eurojäsenyys.

Kreikan ja Portugalin Bootle arvioi tarvitsevan 40%, Italian ja Espanjan n. 30% ja Irlannin n. 15% todellisen kurssin (RER) laskun kilpailukyvyn palauttamiseksi. Tämän seurauksena Bootle arvioi hintatason nousevan Portugalissa n. 15%, Kreikassa 13%, Italiassa, Espanjassa ja Irlannissa n. 10%. Inflaatioon Bootle arvioi vaikutuksen olevan kahden vuoden jaksolla n. 7% vuodessa Kreikassa, 6% Portugalissa ja 5% Italiassa, Espanjassa ja Irlannissa.

Kokemus Argentiinasta ja Islannista osoitta, että tämän jälkeen inflaatio laskee huomattavasti, mikä on vaatimuksena sille, että nimellinen arvonlasku realisoituu myös oikeana todellisen kurssin laskuna.

Euroerossa seurauksena on tartuntavaara, jonka voi aiheuttaa eron suora taloudellinen vaikutus, mutta myös pelko siitä, että muut maat saattavat seurata ensimmäistä eroajaa. Bootle tarjoaa ratkaisuksi näiden vaikutusten torjunnassa eurossa pysyvien jäsenmaiden pankkien huomattavaa tukemista valuuttapaon estämiseksi mahdollisesti eroa harkitsevissa maissa. Käytännössä tämä vaatisi suuria likviditeettiruiskeita EKP:ltä, lisää tulivoimaa kriisirahastoille sekä lisäapua kansainvälisiltä organisaatioilta kuten IMF.

Bootlen näkemyksen mukaan jäljellejäävän euroalueen tulisi ottaa päättäväisempiä askelia kohti jonkinlaista tiiviimpää taloudellista ja poliittista unionia. Tälläisiä askelia voisivat olla eurobondit, jotka mahdollistaisivat reunamaiden lainansaannin jotakuinkin euroalueen keskiarvo-korolla. Bootle katsoo, että myös suorempia tulonsiirtoja ydinmaista reuna-alueille voidaan kuitenkin tarvita.

Bootle näkee että onnistuneen euroeron seurauksena poliittiset paineet muissa reuna-alueen maissa erota eurosta tulisivat kasvamaan. Tälläisissä eroissa Bootle linjaa voittajia ja häviäjiä seuraavasti: häviäjiä ovat ainakin ne, joiden pääomaa erosta seuraavassa valuutanmuunnoksessa tai hiustenleikkuussa leikataan sekä ne joiden todellista tulotasoa korkeampi inflaatio laskee. Tärkeimmät hyötyjät ovat kaikki työttömät kriisimaiden asukkaat, joiden tulevaisuudennäkymiä talouden ja työllisyyden osalta euroero ja oman valuutan käyttöönotto parantaa.

Bootle ei kiellä, että euroero olisi mittasuhteiltaan valtava poliittinen ja taloudellinen tapahtuma, jonka seuraukset voivat olla kauhistuttavat, mutta katsoo, että joidenkin maiden euroeroon on jo valmistauduttu paljon suuremmassa mittakaavassa, kuin esimerkiksi Lehman-kriisiin. Bootle jopa näkee Lehman-kriisissä hyviä puolia, sillä se toimi vakavana varoituksena taloudellisen epävakauden vaaroista ja edisti sellaisten rakenteiden luomista, jotka auttavat kestämään kenties tulevia isompia kriisejä.

Bootle näkee, että eurokriisin ratkaisu tuo helpotusta akuuttiin taloudelliseen hätään, mutta tyrmää nyt ylijäämäisten euromaiden asenteen: "onneksi vuoto ei ole vielä meidän osassamme laivaa". Bootlen mukaan ylijäämäisten ydinmaiden on kulutettava nykyistä enemmän nykyisen taantuman torjumiseksi. Saksa on voinut jatkaa ylisäästäväistä asennetta euron vuoksi tavalla, joka ei olisi ikinä onnistunut D-markan kanssa, joka olisi vahvistuessaan heikentänyt Saksan kilpailukykyä. Euron tuho vapauttaisi euromaat tästä pakkopaidasta, jolloin reunamaat (joiden yhteenlaskettu koko on hieman Saksaa isompi) kykenisivät taas kasvamaan ja Saksa ja muut pohjoisen ydinmaat olisivat painostettuja tukemaan kotimaista kysyntää vähentyneen viennin paikkaamiseksi. Euron hajoaminen on siis Bootlen mukaan osa ratkaisua, ei ongelmaa.

Lopuksi Bootle linjaa kriisin alkusyitä, joista suurimmaksi hän näkee Euroopan poliittisen eliitin ilmiömäisen ylimielisyyden ja taitamattomuuden. Epäonnistuminen on enemmän hallitusten, kuin markkinoiden syy. Täysin ei Bootle vapauta markkinoitkaan vastuusta. Espanjan ja Irlannin ongelmien alkulähde on puhdasverinen taloudellisen kuplan puhaltaminen, jonka markkinat, keskuspankit, säätelijät ja taloustieteilijät sanoivat olevan mennyttä aikaa. 

Eurokriisiä ohjaavat samat voimat, jotka toivat meidät taloudellisen katastrofin partaalle 2008-2009. Eurokriisi on seurausta siitä uskosta, että markkinavoimat voidaan laittaa kuriin pelkällä poliittisella tahdolla, ja osoitus siitä että se ei tule onnistumaan. Bootle näkee markkinoiden toiminnan avaimena eurokriisin ratkaisuun: jos maiden kilpailukykyä ohjailevat valuuttakurssit vapautetaan toimimaan, kuten niiden on tarkoitus, markkinat tulevat ohjaamaan meidät ulos tästä kriisistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Matti Jalagin

Luvallasi tiivistän hieman lisää.

"Euron hajoaminen on siis Bootlen mukaan osa ratkaisua, ei ongelmaa.

Lopuksi Bootle linjaa kriisin alkusyitä, joista suurimmaksi hän näkee Euroopan poliittisen eliitin ilmiömäisen ylimielisyyden ja taitamattomuuden. Epäonnistuminen on enemmän hallitusten, kuin markkinoiden syy."

Se, että meidänkin kyvyttömät ylimielisyyttään selättävät itsensä toistuvasti omaan heittoonsa mennen, tulee selitettyä tuolla Bootlen lausumalla.

Eli siinä kaksi kokonaisuuden sössinyttä osoittaa toisiaan sormella, jotta maksajat pysyisivät kuutamolla eivätkä näkisi todellista syytä siihen, että näiden rahat tarvitaan juuri muiden tekemien virheiden paikkaamiseen.

Anssi Luoma-aho

"markkinat tulevat ohjaamaan meidät ulos tästä kriisistä."

Näin olisi jo tapahtunut/tapahtumassa, mikäli poliitikot eivät olisi lähteneet pelastamaan omia kasvojaan järjettömillä päätöksillään, jotka ainoastaan pahentavat kriisiä.

Käyttäjän kallepahajoki kuva
Kalle Pahajoki

Bootlen näkemykset ovat mielestäni sikäli mielenkiintoiset, että todennäköisin tilanne, jossa euroalue muuttaa muotoaan, on kaikesta huolimatta Kreikan ero. Nykyisen hallituksen aikana ei ole näköpiirissä, että Suomi olisi ensimmäinen lähtijä, vaikka se voisi olla kannattavin vaihtoehto.

Jako pohjoiseen ja eteläiseen euroon ei ole myöskään uusi ajatus. Voidaan myös pohtia, millä tavalla Suomen tilanne olisi eri, jos se jäisi osaksi vahvan talouden pohjoista euroa verrattuna omaan valuuttaan. Nyt olemme kuningas sokeiden valtakunnassa, mutta pärjäisimmekö vahvistuvassa pohjoiseurossa? Toisaalta markkaan paluun seuraukset voisivat olla samankaltaiset, jos katsotaan Tanskan ja Sveitsin tilannetta. Ero on kuitenkin siinä, että pohjoisessa eurossakin rahapolitiikka todennäköisesti räätälöitäisiin Saksan tarpeisiin. Olisiko toimivan, mutta nykyistä euroa pienemmän rahaliiton tarjoamat edut haittoja suuremmat?

(Omat näkemykset tällä kertaa kommenttina, koska kirjoitus on liiankin suora referaatti Bootlen tekstistä)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Euroopassa ei taida sellaista maata ollakaan, joka pärjäisi Saksan kanssa samassa valuutassa. Ja vaikka sellainen voisi löytyäkin niin silloin puuttuu halu.

Vaikka siitä on jo aikaa niin Saksan euroeroa olen ehtinyt myös pohtimaan. Silloin tosin kriisi ei ollut eskaloitunut ihan nykyiseen muotoonsa, joten argumenttipohjat olivat vähissä ja "mutut" pääosassa.

Saksalle voisi todellakin olla heidän työttömyyslukujen valossa jättivelkojen setelirahoitus turmiollinen inflaatiopiikki. Ja kun tiedossa on saksalaisten lähes neuroottinen suhtautuminen korkeaan inflaatioon niin ainoaksi ratkaisuksi jää velkojen yhteisvastuullistaminen. Me täällä Suomessa emme kiitä siitä, mutta näinhän tämä ja edellinen hallitus pääosin tekee: velkoja yhteisvastuullistetaan.

Saksalle totta kai sopii velkojen yhteisvastuullistaminen. Heidän pankit siellä ovat muutoin helisemässä, joten he tavallaan tukevat omalla osuudellaan omia pankkejaan. Suomi tukee niiden varakkaiden maiden pankkeja, joiden osuus ei ole ihan yhtä suuri verrattuna riskeihin. Ranska ja Yhdistyneet kuningaskunnat nyt pari mainitakseni. Ranskakin tuntuu olevan sen verran vauras, että heillä on varaa tiputella eläkeikäkin 60 ikävuoteen. Silti me tuemme heidän pankkejaan meidän riskillä?

Saksassa eurotyytymättömyys lisääntyy melko varmasti entisestään, jos setelirahoitukseen mennään. Saksan irtaantuminen eurosta ei olisi kuitenkaan Suomelle välttämättä mitään muuta kuin hyvä asia. Saksan uusi valuutta todennäköisesti raketoisi ja esimerkiksi meidän vientimme Saksaan voisi hyvinkin piristyä sen vuoksi. Se olisi yhtenä tasapainoittavana komponenttina meille tälle jo muodostuneelle ongelmavuorelle.

Jossain kohtaa mittava setelirahoitus ilman Saksan eurojäsenyyttä toki toisi meillekin inflaatiohuolia, työttömyyden ensin vähennettyä. Kävisikö inflaatio siinä vaiheessa myös todelliseksi ongelmaksi meille?

Liikkuvia osia on melko paljon, ja oikeastaan kysymyksiä on enempi kuin vastauksia. Ei kuitenkaan pidä ajatella niin, etteikö tilanne olisi yhtä lailla mystinen Suomen irtaannuttua eurosta. Tuolla monella euroalueen ulkopuolisella hallituksella norttia palaa ja kahvipakettia kuluu miettiessään sitä, miten tässä oikein tulee käymään.

Käyttäjän kallepahajoki kuva
Kalle Pahajoki

Se on pakko tunnustaa alusta saakka, että mahdollisuudet siihen, että oman valuutan kanssa mokataan, ovat aika huomattavat. Track record ei ole mairitteleva. Ainakaan virhe ei ole sisäänrakennettu valuutta-alueeseen.

En tiedä, mutta kuvittelen, että Saksassa tyytymättömyys on samankaltaista kuin Suomessa. Onkohan niin, että saksalaiset eivät halua nähdä omaa ja euron (epäreiluakin) rooliaan siihen rakenteellisessä epäsuhdassa, joka on kriisin alkusyitä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Totta. Toisaalta niin kauan kuin hyväksytään erheellisesti tuputettu mielikuva, ettei asioiden hoitaminen omalla valuutalla ole edes mahdollista (esim. KD:n Östman välikysymyskeskustelussa) niin kansa ei edes saa tasavertaisia mahdollisuuksia pohtia eri vaihtoehtoja. Tällä tavoin joukkosuggestiolla saadaan aikaiseksi tilanne, "ettei esitetä mitään vaihtoehtoja". Planeettamme pysyy keskiajalla litteänä auringon kiertäessä Maata.

Käyttäjän kallepahajoki kuva
Kalle Pahajoki

Bootle uskoo markkinoiden ja EU:n kykyyn hoitaa Kreikan ja muiden euromaiden ero. Jotkut maalaavat paljon synkempää kuvaa eron seuraamuksista:
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/euroopan-uni...

Selvästi puhutaan samoista asioista, kyse on lopulta siitä, millainen mielikuva halutaan antaa. Tällä hetkellä se mielikuva, jota halutaan antaa on se, että vain euron hajoamisen estäminen, kriisimaiden rahoittaminen ja poliittisen ja taloudellisen integraation syventäminen voidaan hoitaa hallitusti, kaikki muu kehitys on väistämättä repivän tuhoisaa. Mikä on totuus, sitä ei varmaan kukaan tiedä. Voidaan kuitenkin katsoa juurikin Bootlenkin mainitsemia Argentiinaa ja Islantia.

Markkinat suuttuvat nopeasti, mutta myös antavat anteeksi. Vain euroeliitin pelotteluissa markkinat ovat vanhatestamentillinen tuhoava, mustasukkainen ja pikkumainen voima. Todellisuudessa markkinat kantavat kaunaa täsmälleen siihen saakka, kunnes ne taas haistavat mahdollisuuden ansaita lisää rahaa. Ja se mahdollisuus aukeaa sitä nopeammin, mitä nopeammin tilanne normalisoituu. Nykyisellä politiikalla tuota pistettä ei ole Kreikassa nähtävissä lainkaan.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tämä on tärkeä pointti. Markkinat tällä hetkellä inhoavat yli kaiken nykyistä epäselvää tilannetta. Heti, kun epätietoisuus häviää siitä kuka maksaa ja kuka nielee tappiot, voidaan aloittaa uudelleen.

Epätietoisuudesta kärsivät kaikki. Esimerkiksi yritys X voisi pohtia lisäinvestointeja, mutta ei arvaa tehdä sitä juuri nyt. Tällainen epätietoisuus ja harjoitettu tölkinpotkinta ei ole kenenkään etu.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

KP: " Kokemus Argentiinasta ja Islannista osoittaa, että tämän jälkeen inflaatio laskee huomattavasti, mikä on vaatimuksena sille, että nimellinen arvonlasku realisoituu myös oikeana todellisen kurssin laskuna. "

Olisikin näin. Todellisuudessa kuitenkin Islanti on edelleen talouspoliittisesti epänormaalissa tilanteessa, jossa sen valuutta ei ole vapaasti vaihdettava (rinnastuu tavallaan Neuvostoliiton ruplaan) ja koko maan elintason säilyminen korkeana strategisista ja suurpoliittista syistä on pelkästään muiden Pohjoismaiden, EU:n ja Euroopan talousalueen avun varassa. Islannin Icesave-kiistat Ison-Britannian ja Alankomaiden kanssa ovat edelleen juridisesti ratkaisematta.

Mitä Argentiinaan tulee, se on ajautunut viimeisen vuoden aikana vaikeaan hyperinflaatioon. Koko sisäinen talouselämä on kaaoksessa ja ihmiset turvautuvat laittomaan mutta kontrolloimattomissa olevaan Yhdysvaltain dollarien käyttöön ja mustan pörssin kauppaan. Muut maat tai sijoittajat eivät myöskään suostu ostamaan Argentiinan velkakirjoja. Maassa on esiintynyt myös kansallistamisia, omaisuuden sosialisointeja, suuria suojatulleja ja ankaria tuonnin ja viennin rajoituksia, jotka entisestäänkin leimaavat maata epäluotettavaksi ja vaaralliseksi kansainvälisen markkinatalouden kannalta.

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

Äkkipäätään ihmetyttää: Mistähän saisi tällaista tietoa Argentiinan tilanteesta? Siellähän valtio on suvereeni eikä tarvitse pääomia ulkomailta kun vaihtotasekin on käsittääkseni ylijäämäinen.

Lisäys: Joo näyttääkin siltä että siellä ei kuitenkaan ole talouden ymmärrystä riittävästi vaikka kaikki avaimet on käsissä.

Kari Ahlava

Oman valuutan osaaminen ei ole hallituksen hallitsema taito.

Eikä eurokaan ole.

Kun ei olisi muuta tarvinnut tehdä kuin pysyä alkuperäisissä sopimuksissa, niin siitä lähdettyä ei ole uskottavaa toimintaa näkynyt.

Mitähän kaikkea me emme oikein tiedäkkään, kun tunnetut asiat jo yksistään ovat näin hirveitä.

Toimituksen poiminnat