*

Kalle Pahajoki

Kantelu Julkisen Sanan Neuvostolle Helena Erosen kirjoituksen uutisoinnista

Kantelupukki kaakattaa, ettei saa rauhassa maatakkaan, huudettiin lapsina, kun joku uhkasi mennä kertomaan äitille, että toiset lapset kiusaavat. Nykyään ymmärrämme, että tuo oli julmien lasten tapa kontrolloida kiusattavaa toimimaan, niin kuin kiusaajat halusivat.

Median lakia rikkomattomissa väärinkäytöksissä ainut tuomioistuin on Julkisen Sanan Neuvosto. Vaikka korppi ei korpin silmää noki, hyvin perusteltu kantelu on omiaan paljastamaan suomalaisen tiedostusvälineistön sisäisen mädäntyneisyyden. Siksi kirjoitin kantelun JSN:lle kyseisen aiheen tiimoilta. 

Koska suomalaiseen mieheen on kuitenkin rakennettu hyvin syvälle sisälle toimintamalli, jossa hammasta purren siedetään eikä valiteta, en kuitenkaan tätä kantelua lähettänyt, vaan päätin julkaista sen täällä Puheenvuorossa. Se on vapaasti Helena Erosen käytettävissä, tai mikäli Helena niin toivoo, voin kantelun lähettää myös hänen puolestaan.

Kantelun lähtökohta on se, että Helenan kirjoituksesta selviää hyvin selvästi sen olevan pakinatyyppinen teksti ja mikäli Helenan blogia seuraa lainkaan, huomaa, että tälläiset välillä sarkastisen kantaaottavat, välillä puhtaan humoristiset kolumnit ovat hänen ominta tyylilajiaan. Tällöin kirjoituksesta ei voida tehdä sellaista uutisointia, kun siitä on tehty, rikkomatta useita journalistin ohjeen kohtia.

Kantelu koskee uutisia:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012041115438184_uu.shtml

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/333093/Kansanedustajan+avustaja+ehdotta...

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194737646381/artikkeli/ts+hirvisaaren+a...

 

Kertokaa lyhyesti mitä Journalistin ohjeiden kohtaa on mielestänne rikottu ja millä tavoin.

 

8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

Selvästi alkuperäisen uutisen, mutta varsinkin sitä lainaavien lähteiden tarkoituksena on leimata Erosen selkeästi humoristinen ja pakinatyyliin kirjoitettu teksti faktuaaliseksi kannanotoksi. Tällöin pyritään tietoisesti vääristämään totuutta, ei tuomaan sitä esiin.

12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus

Turun sanomia lainaavat lähteet poistavat Turun sanomien lainaamasta Erosen kirjoituksesta edelleen niitä viitteitä, jotka antaisivat lukijalle mahdollisuuden ymmärtää, että alkuperäinen kirjoitus on pakinamuotoisessa tekstilajissa.  Tälläisiä ovat esimerkiksi hampurilaismerkin vaatiminen amerikkalaisille, sekä sosialidemokraattien miellyttäminen merkitsemällä myös suomalaiset yrittäjät. Alkuperäisen kirjoituksen vahingoittamistarkoitusta edelleen voimistetaan näennäisesti vain tiivistämällä uutista, mutta todellisuudessa jättämällä siitä pois kaikki osat, jotka eivät tue uutisen vääristeltyä esitystä Erosen kirjoituksesta.

15. Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.

On päivän selvää, tai kysymällä pakinan kirjoittajalta on helppo selvittää, ajaako Helena Eronen itse asiassa kaikkien ulkomaalaisten, vähemmistöjen sekä yrittäjien merkitsemistä hihamerkeillä vai ei. Lisäksi varsinkin aikana, jolloin median- ja tekstinlukutaito katsotaan jo normaaliksi kansalaistaidoksi, toimittajan on täytynyt kyetä ymmärtämään, että alkuperäinen kirjoitus on humoristisessa tyylilajissa.

Tässä auttaa myös Helena Erosen aikaisempien kirjoitusten tarkastelu, josta suurin osa on  sarkastisen kantaaottavat taikka puhtaan humoristisia kolumneja. Suoria kannanottoja Erosen henkilökohtaisesta blogista ei löydy juuri lainkaan. Tämänkaltainen päättely olisi ilman muuta pitänyt suorittaa tilanteessa, jossa yksi henkilö aiotaan leimata niin pahasti, kuin mitä Helena Eronen on nyt tehty.

Tällöin Turun Sanomien otsikoinnille ei löydy katetta, vaan se on pikemminkin törkeän valheellinen. Muut viitatut lähteet lainaavat suoraan Turun Sanomien otsikointia. Tämä näennäisesti noudattaa hyvää journalistista tapaa, mutta ei poista Iltalehden tai Aamulehden vastuuta vääristelevästä otsikon sisällöstä; sama taustatyö tai tekstin tosiasiallisen merkityksen päättely olisi ollut tehtävissä myös Turun Sanomien uutista lainaavien toimittajien toimesta.

21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

Ilmeisesti Eroselle ei ole uutisointiin varattu mahdollisuutta esittää omaa näkemystään, vaikka selkeästi tälläinen leimaaminen asettaa kohteen erittäin kyseenalaiseen valoon.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän kallepahajoki kuva
Kalle Pahajoki

Erosen alkuperäinen kirjoitus on siis poistettu, mutta löytyy esimerkiksi täältä:
http://aijaa.com/007769982347

Käyttäjän optimisti kuva
Juhani Niinipuu

Mitä luulet kantelulla saavutettavan? Median ja toimittajakunnan vastaiset hyökkäykset päätyvät lähes aina tappioon.

Käyttäjän kallepahajoki kuva
Kalle Pahajoki

Kyllä JSN:lle kantelulla on vielä marginaalinen merkitys signaalina siitä, että tiedotusvälineet ovat toimineet väärin. Kuten jo aiemmassa kommentissa totesin, mielestäni varsinaisten journalistin ohjeen pykälien tuominen keskusteluun on kuitenkin vielä tehokkaampi.

Saavutan ainakin sene, että jos en tee mitään, he ovat jo voittaneet.

Timo Härtsi

Ihan oikein ja en pois sulkisi törkeätä kunnianloukkausvaadetta tässä tapauksessa. Jokainen joka tällä hetkellä kirjoittaa paskaa minkä näen nyt, niin pitäisi laittaa vastuuseen sanoistaan.

Tämä toimittaja mikä aloitti kohun, siitä on hyvä aloittaa.

Käyttäjän optimisti kuva
Juhani Niinipuu

Härtsi ja Pahajoki osoittavat olevansa muiden puolesta loukkaantujia pahimmasta päästä. Ettekö usko, että Eronen osaa hoitaa asioitaan?

Oikeusistuimilla on paljon tärkeämpää tekemistä kuin ratkoa kiistaa ymmärsikö TS:n toimittaja kirjoitusta pakinaksi vai ei.

Timo Härtsi

Edesvastuu on kumma juttu sitä voidaan vaatia myös niiltä jotka luulevat olevansa kaiken tämän yläpuolella. Olen sitä paskaa nyt lukenut iltiksestä, lärväkirjasta, mammafoorumeista.

Monet jutut täyttävät helposti törkeän kunnianloukkauksen kriteerit, niin että heilahtaa.

Käyttäjän kallepahajoki kuva
Kalle Pahajoki

En tiedä, mistä oikeusistuimesta puhut, mutta puolestaloukkaantua saa kai kuka vaan. Yleensä se on vain aika typerää. Kirjoituksen pointti oli se härski ja epäeettinen tapa, jolla Erosen kirjoituksen uutisointi rikkoo JSN:n asettamaa journalistin ohjetta.

Elämä ei ole reilu, mutta tiedotusvälineet itse ovat asettaneet riippumattoman tiedonvälityksen tavoitteekseen ja Journalistin ohjeen eettiseksi ohjenuorakseen. Niiden tätä rikkoessa JSN:n tulisi älähtää. Se sitä tuskin tekee, mutta pelkän ranteille läpäytyksen sijaan paljon arvokkaampaa olisi saada aikaan keskustelua journalistien etiikasta. Siihen kantelu on hyvä keino, mutta kantelussa esitettyjen perusteiden tuominen julkiseen keskusteluun arvioitavaksi on mielestäni vielä parempi.

Kiitän Herra Niinipuuta siis luonnearviosta, ja toivotan seuraavalla kerralla tervetulleeksi osallistumaan keskusteluun myös hieman asiapitoisemmilla argumenteilla.

kati sinenmaa

Jos kerta media kaakattaa, että eduskunnasta ei saa tulla vitsejä eikä kiellettyjä sanoja, niin silloin myös median on toimittava äärettömää vähäisemmin äärimmäisen vakavasti, joka siis tarkoittaa puhdasta totuutta, eli vitsi on otettava vitsinä ja kreikka-apu on otettava putsauksena.

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Olisipa mukava nähdä ko. toimittajan haastattelu aiheesta.
Onko tämä journalisti todellakin niin naivi luonnossa kuin antamansa kuva ymmärryksestään antaa ymmärtää?

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Vaikka TS:n ym. uutisointi onkin luokatonta, lyön sentin vetoa, että JSN, joka ei ole viranomainen vaan median sisäisen itsetyydytyksen kerho, ei lotkauta korvaansa eikä ryhdy minkäänlaisiin toimiin vaikka joku tästä kantelisikin.

Tällainen toimintahan on JSN:n (=median itsensä) mukaan ihan tervettä liiketoimintaa: täytyyhän lehteä saada kaupaksi. Ja kaikki mikä edistää myyntiä, on JSN:n mielestä ihan ookoo.

Käyttäjän simomakela kuva
Simo Mäkelä

Hyväksytkö valheellisen, vääristelevän uutisoinnin?

Vähäsanaisesta kommentistasi päätellen roisto on Helena Eronen eikä valehtelevasti uutisoinut Turunsanomat.

Vai ylitulkitsenko kommenttiasi?

Rauni Viren

Saa, mitä tilaa, jos tilaa Turun Sanomat.

Timo Härtsi

Niin saa ja tällä kertaa tilaajana oli Turun Sanomat jotka tekivät itsestään vitsin. Pilkka osui omaan nilkkaan, toivottavasti kyseisen jutun tehnyt toimittaja saa kenkää. Ei noin luokatonta journalismia voi tehdä ketään.

Santtu Nurmi

Teeppä tämä kantelu. Oli kyllä niin luokaton esitys medialta, että tuosta voisi jopa hieman rokottaakin. Olen pitänyt Turun Sanomia Suomen mediakentässä vielä ns hyvänä ja tasapuolisena julkaisuna, mutta näyttää se sanomatauti tarttuvan myös heihin. Jos tämän jutun olisi joku Hesarin ns toimittaja oksentanut eetteriin niin kukaan ei olisi edes ihmetellyt, mutta, että TS potee nykyään samaa tautia. Suosittelen Kalle, että viet asian eteenpäin, pieni näpäytys se on sekin.

Timo Suomalainen

Täytyy kerrankin antaa stadin pravdalle kredittiä siitä, ettei se eikä sen iltapainos munannut itseään tässä hihamerkki-caustissa.

Edit: Täytyy peruuttaa iltaläpyskälle annetut propsit.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Moi Kalle! Ensin ajattelin, että annan tämän jutun olla, koska itse kykenen hyvin pitkälti käsittelemään asioita huumorilla, mutta sen jälkeen kun luin eilen netistä mm. "natsihuora Helena Erosesta" ja "jos Eronen tulee kadulla vastaa, niin varmasti vedän turpaan" olen tullut toisiin ajatuksiin.
Jos haluat, niin lähetä ihmeessä kantelu menemään.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Mielestäni olisi vakuuttavampaa toimia omissa nimissään (ts. alkuperäisen jutun kirjoittaja itse).

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän simomakela kuva
Simo Mäkelä
Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Helena,
vaikka JSN on pelkkä vitsi, sinun pitäisi tehdä kantelu.

Nimenomaan sinun, koska jos joku muu sen tekee JSN lennättää sen bumerangina takaisin, koska se ei koske kantelijaa itseään. Tästä on kokemusta.

Sinä olet ainoa jonka kantelu heidän on otettava käsittelyyn, vaikka lopputulos on aika selvä: median liikevoitot tästäkin kohusta painavat JSN:n kupissa enemmän kuin lehtien valehtelu koskien blogikirjoitustasi.

Tuurilla saat kuitenkin asian (siis kantelun hylkäämisen) julkisuuteen, mikä voisi saada aikaan tervettä julkista keskustelua.

Go for it, Helena!

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Keskustelupalstoja selaillessa näkyi vahvasti se, että juuri kukaan ei ollut lukenut itse blogia ainostaan Turun Sanomien epäonnistuneen uutisen. Suosittelen tekemään kantelun ja ihmettelen melkoisesti jos JSN ei näe mitään moitittavaa Turun Sanomien "uutisoinnissa".

Käyttäjän kallepahajoki kuva
Kalle Pahajoki

Helena on varmasti useasta syystä tilanteessa, jossa ei voi tai halua kantelua tehdä. Olen samaa mieltä sinun ja vihreiden Marko Kivelän kanssa, että sarkasmia, huumoria ja kritiikkiä pitää sietää samalla mitalla, kuin sitä tuottaa.

Tässä asiassa toiminta on mielestäni ollut niin moitittavaa, ja asian käsittely ohittanut täysin toimittajien etiikkaa koskevat kysymykset, että päätin lähettää kantelun Julkisen Sanan Neuvostolle.

Minusta on täysin toissijaista, oliko huumori överiä (mielestäni ei, toisaalta minulla on omituinen huumorintaju) tai olisiko se, tai mikä tahansa muu aiempi kirjoituksesi pitänyt jättää kirjoittamatta. Mielipide toisen huumorin huonosta tasosta ei oikeuta sellaista uutisointia, joka kirjoituksesta on tuotettu.

Edelleen, kantelun pääpointti ei ole saada näpäytettyä ketään. Hylkäävä lopputulos on ihan ok, jos JSN:llä on esittää järkevät perustelut sille, että mainitsemania journalistin ohjeen kohtia ei ole rikottu. Mutta ilman keskustelua tälläistä toimintaa ei voi painaa villaisella.

Olkoot tämä kantelu myös näpäytys oman puolueeni eduskuntaryhmän puheenjohtalle. Jos väsyminen omien puolustamiseen johtaa siihen, että heitä ruvetaan sen sijaan selkään puukottamaan, niin se ei tiedä pitkää ikää tälle puolueelle. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Ruohonen-Lerner tekee mielestäni selkeän virhearvion, mutta ylivoimaisesti pahin virhearvio tämä kyllä on.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Tulet saamaan JSN:ltä kantelusi takaisin ilman käsittelyä, koska et ole asianomainen.

Eronen on ainoa, jonka kantelu otettaisiin edes käsiteltäväksi. Mutta vain siinä tapauksessa heidän on esitettävä jonkinlainen perustelu kantelun hylkäämiselle.

Et tule saamaan minkäänlaisia perusteluja, koska JSN takertuu mainitsemaani muotoseikkaan. Samoin on käynyt aikaisemminkin.

Kuten sanoin, JSN on vitsi.

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Kalle, olet kiinnittänyt huomiota moneen "eriskummalliseen" journalistiseen kohtaan ko. toimittajan toiminnassa. Esimerkiksi olisi helppo tarkistaa blogin kirjoittajalta tämän tarkoitusperät kirjoituksen suhteen sekä varata artikkeliin tätä varten kommentointimahdollisuus. Nyt kävi niin, että toimittaja otti yhteyttä Helenaan vasta artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Nuo Helenan yllä esilletuomat esimerkit kertovat karulla tavalla siitä, mihin tällaiset journalistiset tölväisyt voivat pahimmillaan johtaa. Henkilökohtaisesti tiedän, mikä ja mitkä Helenan arvot ja ajatukset ovat kanssaihmisiään kohtaan.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

TS:n jutussa sanotaan selvästi että kyseessä on "Erosen makaaberi ajatusleikki". Eli uutisointi on tapahtunut sarkasmia valottaen. Mutta sellainen ei naurata kaikkia. Ei, vaikka koko blogin olisi lukenut. Joten ei taida kantelu auttaa. Sarkasmi olisi ehkä voinut toimia toisessa roolissa ja toisella "foorumilla", mutta koska ollaan yhteiskunnallisten asioiden tantereella ja kirjoittajalla on kansanedustajakytkös, on valitettavasti nettiin laitetut blogit medialle vapaata riistaa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Viittaus makaaberiin ajatusleikkiin ei poista sitä, että alkuperäistä tekstiä on siteerattu vain siltä osin, kuin se kohdistuu ulkomaalaisiin; ts. uutisessa voi nähdä tendenssiä. Toisaalta sitä varten muun muassa Julkisen sanan neuvosto on, että sieltä niitä kannanottoja saa (kanteluita tekemällä eikä tekemättä jättämällä). Ja jos neuvoston sivuja vilkuilee, myös langettavia ratkaisuja on.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Timo Härtsi

Ihan turha selittää Turun Sanomien ja muidenkaan te olette 100 prosenttisen väärässä ja piste. Ei kenenkään mainetta voida laittaa tällä lailla lokaan.

Jos sinä ja Turun Sanomat, sekä muut urpot ette ymmärrä kirjoitettua sanaa, huumoria ja sarkasmia niin menkää takaisin koulunpenkille opettelemaan lukemaan. Voitte aloittaa vaikka aakkosista.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Sarkasmi on sen verran vaikea laji, ettei edes Härtsi ymmärrä, kuka sitä on ymmärtänyt ja kuka ei, kunhan ammuskelee varmuuden vuoksi joka suuntaan niin ehkä joku kuteista osuu.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

P.S. Oikea toimintatapahan on Eroselta kirjoittaa TS:lle oma vastine.

Timo Härtsi

Taitaa olla ylivoimaisen vaikea myöntää olevansa väärässä. Minä pystyn siihen helposti, sinusta en tiedä.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Olen viitannutkin myös vastineentekomahdollisuuteen eilen kello 22.25.
http://anssiluomaaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1027...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Marko Kervinen

Kuka ja ketkä ovat toimittajia jotka kirjoittivat turun sanomissa ja muissa lehdissä tarkoitushakuisesti?

Matti Hirvonen

Onko todella jollekin ylivoimaista ymmärtää, että eduskunta-avustajalta tuollainen "ajatusleikki" ylittää uutiskynnyksen kuten kuuluukin.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun joutuu kysymään ollaanko siellä eduskunnasa ihan tehtävien tasalla?

Timo Härtsi

Voiko ihmisiä vaatia ymmärtämään mitä kirjoitetaan, onko se liikaa vaadittu toimittajalta. Jos on, niin miksi hän on vielä töissä. Olisiko jo aika palkata toimittajia jotka osaavat lukea.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Vaikka mielestäni Helena aiheutti varomattomuuttaan tai harkitsemattomuuttaan tämän tilanteen, on totta että häntä kohtaan on tässä suhteessa kohdeltu väärin. Mielestäni olet oikealla asialla, sillä kaikenkaikkiaan on tärkeää, ettei lehdistö omaksu tämän tapauksen kaltaisia toimintatapoja. Täysin riippumatta siitä kuka on kohde.

Toimituksen poiminnat